Beaufort Afrikassa
Written by Matias Autio – 27.2.2014
Beaufortin toimittaja saapui talviselle toimitusmatkalle Afrikan länsirannikolla sijaitsevaan Senegaliin. Vellova Atlantin valtameri herätti ajatuksia siitä, miten se vaikuttaa rannoilla asuvien ihmisten päivittäiseen elämään ja rutiineihin.
Senegal elää ja hengittää merestä. Asukkaat ovat tähän asti pysyneet merestä nostetun kalan ansiosta suhteellisen hyvässä ruoassa. Ylikalastus on viimeisten vuosikymmenien aikana romahduttanut kalakannat pohjamutiin. Muun muassa eurooppalaiset ja venäläiset kalastusalukset ovat tyhjentäneet vedet. Tuhansia vuosia kestänyt merellinen yltäkylläisyys on lanattu jättimäisillä verkoilla kymmenesosaan.
Tammikuussa 2014 vallinneet kovat tuulet tekivät kalan saannista entistä vaikeampaa ja toimitus joutui ruokaillessa tyytymään ruotoiseen särkeen. Kalan puute saa paikalliset hankkimaan epätoivoisesti lisätienestejä, turistien hihasta vetävät oppaat ja säätäjät lisääntyvät katukuvassa.
”Sea is not good”, kuuluu paikallisten suusta. Senegalilaiselle kalastajakylän asukkaalle meri on rauhaton ja ankea. Maan pohjoisosassa sijaitsevassa St. Louisissa paikalliset viranomaiset ovat merenkäynnin vuoksi kieltäneet kalastajia lähtemästä merelle. Uhkarohkeimmat päästetään kiellon aikana ulos, mikäli turvavarustus on kunnossa. Uudenkarheissa oransseissa pelastusliiveissä kulkevat kalastajat ovat köyhyyden värittämillä St. Lousin kaduilla hullunkurinen näky.
Suomalaiselle saaristolaiselle kalastajien kehnot merenkäyntitaidot tuntuvat absurdilta. Uimataidot ovat monella olemattomat ja meren ammattilaisten hukkumistilastot ovat päätä huimaavat. Meri herättää kunnioitusta ja sitä pelätään. Sen voiman hallitseminen on paikalliselle ylitsepääsemätön ajatus.
Reippaat tuulet ja isot aallot kiehtovat surffaavaa ja purjehtivaa toimitusta. Beaufortin ensimmäisessä printtijulkaisussa filosofi Frank Martela kuvailee Tyyntä valtamerta: ”Valtaisat mainingit löivät rantaan päivin ja öin. Jylhä Valtameri oli majesteetillinen, mutta kuten kuninkaalliset yleensä, myös etäinen”, määrittelee Frank. Meri ei ole sen tutumpi, saati turvallisempi senegalilaiselle. Se on meri, jolla on valtaa: tuleeko kalaa ja saavatko perheet syödäkseen.
Valtameren koon ansiosta se ei herätä yksilössä samanlaista vastuuntuntoa, kuin esimerkiksi Itämeri, joka on herkempi roskaamiselle ja ympäristön katastrofeille. Länsi-Afrikassa Atlantin rannalla tuntuu vallitsevan käsitys meren ikuisuudesta. Ihmisen vaikutus on pieni.
Kalakantojen romahtamisen myötä Senegalissa on tiettyinä vuodenaikoina voimassa kalastuskiellot, joita kunnioitetaan tuntuvien rangaistusten pelossa. Valtamerien ekosysteemien tasapainon horjuttaminen tulee kalliiksi, ja siitä joudutaan maksamaan niin lähikauppojen tiskeillä kuin senegalilaisissa kalastuskylissäkin.
Kuvat lapsuudesta ja Sipoon ulkosaariston maisemasta vyöryvät valtameren aaltojen mukana mieleen. Puisella kalastusveneellä elantonsa tekevä Pirttisaaren kalastaja ei enää puske maisemaan. Kalat on kalastettu ja pikkuinen Suomenlahti on pahoin rehevöitynyt. Uimahyppysääntö “jos et näe pohjaa, voit hypätä pää edellä” ei enää päde.
Meret ovat erilaisista luonteistaan huolimatta samanlaisia. Meri on voimakas, mutta sen ekosysteemi on herkkä. Vuorovaikutus rannoilla elävien ihmisten kanssa on jatkuva.
St.Lousin rantakadulla senegalilainen kalamies vetää hihasta ja tarjoutuu turistioppaaksi.
Kuvat © Ben T C
